7.9.2011
Etäpesäkkeitä ei näkynyt keuhkoissa. Onneksi. Eikä Minskiä tarvinnut rauhoittaakaan, vaan pysyi ihan hyvin paikallaan röntgenissä kun olin sitä siellä pitelemässä. Ell kävi kahden muunkin lääkärin kanssa läpi ne kuvat ja vaikka keuhkoissa ei näkynyt pesäkkeitä, sydämeen ja henkitorven asentoon lääkärit oli kiinnittäneet huomiota. Sydän näytti suurentuneelta ja henkitorvi sydämen yläpuolella oli koholla, ehkä hieman litussa. Voi olla, että niiden välissä on jotakin kasvainkudosta joka nostaa henkitorvea, mutta todennäköisempi vaihtoehto on sydämen suurentuminen. Eli maalaiskielellä sydänvika. Minski on kyllä yskinyt aina välillä ja syliin ottaessa se välillä hengittää pihisten, mutta sen vasta nyt tajusin kun ell kyseli onko ollut oireita.
Lääkäriä edeltävänä iltana otin Minskiltä pois lopultakin sen paketin jalasta melkein kahden kuukauden hoidon jälkeen. Ensimmäisenä iltana Minski varasi jalalle jonkun verran, mutta eilen ja tänään ei juurikaan. Ell lohdutti, että kestää aikansa ennenkuin jalka vetreytyy noin pitkän paketoinnin jälkeen. Jalka on kuitenkin vinossa, varpaat sojottaa ulospäin (alemmassa kuvassa näkyy melko hyvin vasemman jalan asento). Asento tuskin siitä enää korjautuu, mutta ruokavaliolla ja rauhallisilla tassuttelulenkeillä pyritään välttämään nivelrikkoa ja luupiikkejä mahdollisimman kauan. Jalkaa varten saatiin Rimadyl-kuuri (ensin 5 päivää puolikas ja sitten 5 päivää neljäsosatabletti). Jatkossa kipulääkettä tarpeen mukaan. Minski on ollut apaattinen ja äkäinen jo jonkun aikaa, joka voi johtua sekä jalan kivusta että sydämestä. Kunhan tuo kipulääkekuuri on syöty, aloitetaan miedot sydänlääkkeet kuukaudeksi ja katsotaan, vaikuttaako ne miten pikkukoiran vointiin.
Illalla käydään lopultakin Ainon kanssa tokotreeneissä (yhdet meni sivusuun aivastelun takia ja kahdet seuraavat juoksujen takia). Ja Minskin hierontaa ja venyttelyä sitten vielä illalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi pientä Minskiä. Toivotaan, että lääkityksestä olisi apua sydämelle ja jalkakin vetreytyisi pian kuntoon.
VastaaPoistaVoimahalit siulle <3
Aivan ihana kuva tuo ensimmäinen :)